Kolumni: Ihan tavallista tissuttelua?

Kun Suomessa ihannoidaan keskieurooppalaisia juomatapoja, yritän muistuttaa, että siihenkin sisältyy ongelmia. Toiset meistä ovat taipuvaisempia riippuvuuksiin. Jos läträtään riippuvuutta aiheuttavan aineen kanssa, siinä on aina riskinsä – olipa maa tai geeniperimä mikä hyvänsä.

Blogi-vko-43-nick-fewings-unsplash.jpg


”Madame, punaviini on terveellistä, ei siitä kannata luopua!” valisti belgialainen lääkäri minua vuosia sitten. Ei kommentissa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta se oli erikoinen ihmiselle, joka oli huolestunut omasta alkoholinkäytöstään.

Muutto Belgiaan arkipäiväisti viinin käytön. Muistan olleeni asiasta alkuun innoissani. Mahtavaa, että viinit löytyvät ruokakaupoista! Onpas mukavaa juoda lasillinen, joka ei maksa maltaita! Tunsin solahtaneeni kuuluisaan keskieurooppalaisten juomatapojen kuplaan.
Olin pitkään vakuuttunut, että Belgiasta ei löydy yhtä paljon alkoholisteja kuin Suomesta. Näytti siltä, että useimmat joivat iloonsa ja kohtuudella – eivät kaksin käsin suruja hukuttaakseen, kuten kotiseuduillani pohjoisessa.

Kun valmistuin terapeutiksi, ja pääsin katsomaan kulissien taakse, silmäni avautuivat.

Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että belgialaiset juovat tasaisesti tissutellen. Julkisivu pidetään yllä keinolla millä hyvänsä. Hyvin vähän kuulee puhetta siitä, että juomiseen voi jäädä koukkuun. Vallalla on jonkinlainen kollektiivinen kieltäminen asian suhteen. Kunhan vain muistaa juoda kohtuudella, niin homma on hanskassa. Useimpiin tämä päteekin. Mutta miten toimii neuvo ihmiselle, jolle on syntynyt riippuvuus? Aika huonosti tietenkin: addiktioiden ydin piilee siinä, että kohtuuteen ei enää kykene.

Itse päädyin luopumaan kokonaan viinistä, koska kohtuullistaminen oli minulle tuskallisen vaikeaa – ehkä jopa mahdotonta. Hyvästä viiniystävästä oli tullut raskasta seuraa: se masensi ja väsytti, en kokenut olevani oma itseni. Ero oli ainoa mahdollisuus.

Kun totuttelin viinittömään Belgiaan, vastassani oli ihan uusi kulttuurishokki. Alkoholi kuuluu sosiaaliseen elämään – yhtäkkiä tunsin itseni monin kerroin ulkopuoliseksi. Kun lapsen koulujuhlissa muut joivat laatuoluita hienoista laseista, minun oli tyytyminen kertakäyttömukiin, jossa lillui laimea limsa.

Yhtäkkiä aloin huomaamaan, ettei muillakaan touhu pysynyt niin hyvin hanskassa. Kun Suomessa ihannoidaan keskieurooppalaisia juomatapoja, yritän muistuttaa, että siihenkin sisältyy ongelmia. Toiset meistä ovat taipuvaisempia riippuvuuksiin. Jos läträtään riippuvuutta aiheuttavan aineen kanssa, siinä on aina riskinsä – olipa maa tai geeniperimä mikä hyvänsä.

Luin suomalaisesta lehdestä naisesta, joka haki apua alkoholinkäyttöönsä. Hän järkyttyi siitä, että tukea ei löytynyt kuin heille, joille alkoholismi on iskenyt päälle toden teolla. Naiset ja miehet, jotka käyvät töissä, joilla on vielä elämänhallinta suhteellisen kunnossa, joiden juominen ei näy ulospäin (eikä vaikkapa verikokeissa) – jäävät välimaastoon. Heidän ongelmiaan ei oteta tosissaan.

Terapiavastaanotoilla näen monen ulkosuomalaisen taistelevan alkoholin kanssa. Joko oma tai puolison juominen on karannut pikkuhiljaa käsistä. Minulta kysytään usein, mistä tietää, että ongelma on tarpeeksi iso. Mielestäni paras mittari on oma mieli. Jos se kärsii käytöstä, silloin on ongelma. Jos juomista tai juomattomuutta suunnittelee lähes joka hetki, silloin on ongelma.

Määrien sijaan voisi ajatella, että jo kysymys siitä, että onko minulla ongelma, sisältää itsessään vastauksen. Ja mitä neuvoihin tulee, kerron, että yksin ei tarvitse kärvistellä. Fiksujakin asiantuntijoita löytyy, ja tarjolla on monenlaista vertaistukea kasvotusten tai etänä.

Tissuttelun maailmaan ei tarvitse hukkua.

Teksti: Heli Suutari

Kirjoittaja on yksilö- ja pariterapeutti, joka työskentelee Brysselissä ulkosuomalaisten ja muiden ekspatriaattien parissa. Häneltä on julkaistu kirjat ”Kaikki kääntyy hyväksi – 365 ajatusta itsensä auttamisesta” (Atena 2019) ja ”Kaikki kääntyy hyväksi – Harjoituskirja” (Atena 2020). Suutarin kaksikulttuuriseen perheeseen kuuluvat aviomies Pierre ja tytär Ilona.

Kuva: Nick Fewings/Unsplash

Heli Suutarin kolumnit Perhe maailmalla -blogissa

Ero on vaihtoehto muiden joukossa (22.9.2021)

Kun kaikki ei ole hyvin (25.8.2021)

Kylläpä vihastuttaa! (5.5.2021)

Resilienssin mestarit (17.3.2021)

Sinä olet koti (17.2.2021)

”Alakko nää mua?” (8.10.2020)

Avioliittotarinoita (23.6.2020)

Ystävä itselleni (22.4.2020)

Yhdessä tien päällä (11.3.2020)

Expat Blues (10.1.2020)

Samassa veneessä (26.11.2019)