Uudessa asuinmaassa

Digi välineenä sukupolvia lähentävälle arjen jakamiselle

Jokainen meistä on jonkun lapsenlapsi. Onnekkaimmilla meistä isovanhemmat ovat mukana elämässä. Joillain päivittäin ja joillain harvemmin. Joillain ihanina muistoina. Joskus isovanhemmat ovat vielä työikäisiä ja joskus jo hyvinkin iäkkäitä. Tärkeitä kuitenkin. Mikä tekee isoisistä ja -äideistä tärkeitä? Usein ne ovat niitä lastenlasten kanssa jaettuja kokemuksia ja loppujen lopuksi ihan arkisia hetkiä. Joku muistaa pitkät automatkat […]

Kaksikielisen vanhemmuuden supervoimia myytävänä?

Tiedätkö tunteen, kun eräänä päivänä tajuaa, että lapsi ei opikaan puhumaan suomea, vaikka sitä puhuisi hänelle miten paljon tahansa? Ja ainoa neuvo, jonka kaikki antavat, on että yritä enemmän. Puhu aina lapselle suomea. Sisukkaasti vaan puret hammasta, niin kyllä se siitä. Kaikkesi saat yrittää, mutta mitään takuita paremmasta tulevaisuudesta ei ole. Tuntuu pahalta piinata lasta ja lapsi hermostuu. Ja hyvä ihme sentään, pitäähän meidän voida iloita lapsen toisesta kielestä, joka kasvaa kohisten. Mutta kun se on vastoin viisasta neuvoa, että aina pitää puhua lapselle suomea. Ja sitten jonain päivänä lapsesta ilmeisesti tulee kaksikielinen? Simsalabim? Entä, jos tämä neuvo olisikin pielessä ja sinun vaistosi olisi oikeassa?

”Meidät yllätti täysin, että lapsemme ei puhunutkaan meille suomea.”

Siinäpä se! Ei äkkiä arvaisi, että jopa kokonaan suomalaisen perheen lapsella voi olla vaikeuksia suomen kielen kanssa ulkomailla asuessa. Se on kuitenkin yllättävän tavallista. Ulkopuoliset luulevat, että mikäs tuossa: helppo nakki! Mutta kotona vanhempi saattaa olla aika hämillään. Hyviä uutisia: puheen aktivointi on paljon helpompaa ja nopeampaa kokonaan suomalaisen perheen lapsella. Tänään jaamme tarinan siitä, miten 4-vuotias lapsi oli lähes kokonaan lakannut puhumasta suomea ja miten kieli nostettiin puolessa vuodessa taas terveen äidinkielen tasolle.

”Kerran vaan tajusin, että hän oli jutellut minulle suomeksi koko matkan ruokakauppaan.”

Moni ulkosuomalainen vanhempi menettää toivonsa, kun lapset lakkaavat puhumasta suomea koulun alettua. Moni vanhempi on neuvoton, kun lapset eivät ollenkaan ala puhua suomea edes pieninä. Mutta entä, jos toivoa olisikin? Entä jos vanhempi voisi saada aikaan muutoksen, jonka seurauksena yhtenä päivänä hän huomaisi, että lapsi on jutellut suomeksi koko matkan ruokakauppaan? Tämä henkilökohtainen tarina suomalaiselta äidiltä Australiassa näyttää mikä on mahdollista ja toisaalta, miten kaksikielisyyden kipeät kokemukset voivat toistua sukupolvelta toiselle. Toivoa on, vaikka olo olisi nyt aika neuvoton.

”Me ollaan jumissa. Mä yritän niin hirveästi, mutta lapsi ei silti opi suomea.”

Usein kuulemme neuvon, että puhu vaan lapselle aina suomea, niin kyllä se oppii. Mutta kun se neuvo ei toimi, vaikka kuinka yrittäisi. Lapsi hermostuu ja itsestä tuntuu pahalta. Siinä alkaa miettiä, että mikä minussa on vikana, kun tämä on niin vaikeaa? Perhe maailmalla -blogi tarttuu härkää sarvista ja tarjoilee Suomen kieltä aktivoimassa -artikkelisarjassa lohtua, toivoa ja käytännöllistä apua vanhemmille, jotka kamppailevat lasten suomen kielen kanssa ulkomailla. Kumppanina meillä on kaksikielisyysasiantuntija Soile Pietikäinen, jonka menetelmät ja vertauskuvat ovat hiukan epätavallisia.

Musiikkia perhe-elämään – ihana tapa tukea lapsen suomen kieltä

Kuvittele eteesi rivi taaperoita, joiden sanavarasto on alkanut kehittyä. He laulavat muskarissa ensimmäisiä säveliään sanoilla ”Meidän bändi rokkaa” ja taputtavat käsillä pontevasti toistaen sanaparia ”polvi täp”, joka jää myös korvamatona muistiin. Todistan tätä ihmettä harva se päivä! Muskarissa rokataan legendaarisen rumpukompin tahtiin joka viikko, joten ei ole ihme, etteikö rytmi ja yksinkertaiset sanat jäisi mieleen – ehkäpä koko loppuelämäksi!