”Kerran vaan tajusin, että hän oli jutellut minulle suomeksi koko matkan ruokakauppaan.”
Moni ulkosuomalainen vanhempi menettää toivonsa, kun lapset lakkaavat puhumasta suomea koulun alettua. Moni vanhempi on neuvoton, kun lapset eivät ollenkaan ala puhua suomea edes pieninä. Mutta entä, jos toivoa olisikin? Entä jos vanhempi voisi saada aikaan muutoksen, jonka seurauksena yhtenä päivänä hän huomaisi, että lapsi on jutellut suomeksi koko matkan ruokakauppaan? Tämä henkilökohtainen tarina suomalaiselta äidiltä Australiassa näyttää mikä on mahdollista ja toisaalta, miten kaksikielisyyden kipeät kokemukset voivat toistua sukupolvelta toiselle. Toivoa on, vaikka olo olisi nyt aika neuvoton.