Juuri kun ehtii tottua johonkin, edessä on jo uusi haaste. Eteen tulee sanoja, joista ei ole hajuakaan tai postilaatikosta tupsahtaa byrokratiaa pähkäiltäväksi. Arkiset asiat voivat tuottaa tuskaa pitkänkin ajan jälkeen.
Uuden maan tapoja ei voi sisäistää vuodessa tai parissa. Olo on kuin kävelemään opettelevalla taaperolla, joka pyllähtää tuon tuosta.
Mieleen voi nousta kysymyksiä: Opinko koskaan? Ymmärränkö ikinä tarpeeksi?
Uuden opettelu pitää mielen virkeänä, niin myös astuminen pois omalta mukavuusalueelta. Ei ole ihme, jos välillä väsähtää sekä ikuiseen opiskeluun että uusiin aluevaltauksiin. Mieli joutuu koetukselle varsinkin silloin, kun vaivannäkö ei tuota tulosta. Kärsivällisyys saattaa pettää, kun vastaisku seuraa toistaan. Siinä joutuu resilienssi eli palautumiskyky koetukselle.
Resilienssi saattaa kuulostaa teoreettiselta, mutta kyseessä on kuitenkin arkinen juttu.
Jotkut meistä kestävät vaikeuksia paremmin kuin toiset. Kun asiat eivät mene suunnitellusti, yhdelle se on pikku juttu kun toinen kokee tilanteen maailmanloppuna. Elämä koulii meitä kaikkia, halusimme sitä tai emme. Samalla kartutamme taitojamme ongelmanratkaisun saralla, ja siinä miten suhtaudumme vaikeuksiin. Asioita on helpompi käsitellä, kun jostain mielen perukoilta löytyy uskoa asioiden järjestymiseen. Siihen, että pärjää, tuli mitä tuli.
Resilienssiä ruokkii se, että yrittää olla armollinen ja kiltti itselleen. Pinna kestää paremmin, kun hoitaa eikä säti itseään. Ensi kerralla kun tekee mieli lyödä hanskat tiskiin tai savu nousee korvista, voisi ajatella: ”Minullapa vasta onkin joustava mieli!”.
Hyvä uutinen onkin se, että omaa resilienssikykyä voi harjoittaa ja vahvistaa. Vielä iloisempi sanoma voisi olla se, että me ulkosuomalaiset treenaamme tätä ihan luonnostaan – sen kummemmin suunnittelematta!
Uskon vilpittömästi, että meiltä ulkosuomalaisilta löytyy super-resilienssiä. Kehotan nyt kaikkia ulkomaille ajautuneita ja hakeutuneita nostamaan leukaa pystyyn. Eikö olekin hienoa olla mestari näin tärkeässä selviytymistaidossa?
Samalla muistutan, että resilienssi ei tarkoita pään seinään hakkaamista. Jos elämä on yhtä hampaat irvessä sinnittelyä, hintana on uupumus. Ei myöskään tarvitse olla taituri ennen kuin on päässyt kentälle pelaamaan. Taidot kertyvät päivä ja koettelemus kerrallaan, kiirettä ei tarvitse pitää. Ja mikä tärkeintä: Kilpailusta ei tälläkään saralla ole kyse – jos voimat hupenevat, saa pysähtyä.
Resilienssi ei ole voimailulaji.
Heli Suutari
Kirjoittaja on yksilö- ja pariterapeutti, joka työskentelee Brysselissä ulkosuomalaisten ja muiden ekspatriaattien parissa. Häneltä on julkaistu kirjat ”Kaikki kääntyy hyväksi – 365 ajatusta itsensä auttamisesta” (Atena 2019) ja ”Kaikki kääntyy hyväksi – Harjoituskirja” (Atena 2020). Suutarin kaksikulttuuriseen perheeseen kuuluvat aviomies Pierre ja tytär Ilona.