Kysy asiantuntijalta 22.4.2021: Parisuhde muutossa ja muutoksessa ulkomailla

Kysy asiantuntijalta -verkkokeskustelusarjassa aiheena oli Parisuhde muutossa ja muutoksessa ulkomailla. Keskustelua johdatteli perhe- ja parisuhdeterapeutti Sini Rantakari.

Kysy-asiantuntijalta–-Tapahtumakansikuva-1.png

Muutto ulkomaille on aina muutos myös parisuhteelle.

Ulkomaanmuutto ja ulkomailla asuminen voi olla paria yhdistävä kokemus. Me-ajattelu ja sitoutuminen johonkin yhteiseen vahvistuu tutustuttaessa ja asettuessa uuteen ympäristöön.

Muutto voi olla myös paria erottava kokemus. Suhteen dynamiikka voi muuttua hyvinkin radikaalisti – etenkin, jos lähtösyynä on toisen osapuolen työkomennus tai muutto toisen synnyinmaahan. Vastuut, talous ja valtasuhteet muuttuvat. Puolisot voivat tuntea kateellisuutta toisiaan kohtaan. Kateuden tunne voi olla negatiivinen tai se voi kertoa siitä, mitä itse kaipaa.

Ihmisten erilaisuus tulee esiin muutoksessa, myös itsestään voi löytää uusia puolia. Sopeutuminen saattaa sujua eritahtisesti, asuminen ulkomailla ei ehkä vastaa odotuksia; on vaikea hyväksyä, että (tilapäisesti) asiat eivät olekaan omassa hallinnassa. Pettymys puretaan helposti väärään kohteeseen, lähimpään ihmiseen.

Läheisyys – etäisyys

Sini Rantakarin mukaan kaikilla ihmisillä on kaksi tarvetta: yhteisyys ja vapaus. Parisuhteessa näitä tarpeita voisi kuvata sanoilla läheisyys ja etäisyys. On tarve yhtä aikaa olla suhteessa itseensä ja toiseen.
Ulkomailla mahdollisuudet säädellä läheisyyttä ja etäisyyttä toiseen voivat olla rajatut. Uudessa asuinmaassa sosiaaliset suhteet voivat puuttua kokonaan, olla vähissä tai vasta syntymässä. Jos uusi asuinmaa ja sen kulttuuri on kummallekin entuudestaan vieras, voi pariskunta tuntea olevansa eristyksissä kuin omassa kuplassaan – aiempaa voimakkaammin riippuvaisia toisistaan.

Läheisyyden tarve voi kasvaa. Toisaalta läheisyys voi alkaa ahdistaa, jos tuntuu, ettei ole mahdollisuutta omaan tilaan/aikaan. Oman (tai parin yhteisen) ajan ottaminen voi tuntua vaikealta, jopa itsekkäältä vaatimukselta. Järjestäminen on työteliästä, vaatii ehkä rahaa. Oman tilan/ajan saaminen on kuitenkin suhteen kannalta todella keskeistä. Jos omat tarpeet eivät tule huomioitua, tuntee olevansa liian ahtaalla, pyrkii koko ajan liukumaan pois tilanteesta – pois suhteesta.

Jokaisella on oikeus läheisyyteen, jokaisella on oikeus omaan aikaan. Pitäkää huolta omista tarpeistanne! evästi Sini Rantakari saatesanoina keskustelutilaisuuden päätteeksi.

Sini Rantakarin vinkit

  • Pitäkää yllä toimivaa keskusteluyhteyttä
  • Etsikää yhdessä tavat tehdä päätöksiä: vapauttaa energiaa tunnustelusta ja arvailusta!
  • Keskustelkaa odotuksistanne ja rajoistanne, tehkää tietoisia valintoja parisuhteen hyödyksi
  • Kertokaa toinen toisillenne, mikä itselle on tärkeää, mitä kaipaat
  • Olkaa kunnioittavasti uteliaita toisianne kohtaan
  • Turvallinen olo – mistä se tulee? Pohdi yhdessä puolisosi kanssa!

Yhteenveto verkkokeskustelusta: Perhe maailmalla -projekti/Kristiina Andreasson

Asiantuntija: Sini Rantakari

Sini Rantakari on koulutukseltaan pari- ja perhepsykoterapeutti, joka täydentänyt osaamistaan kehollisen näkökulman, psykoseksuaalisuuden ja dialogisuuden suuntiin.

– Ihmisten kohtaamisen lisäksi nautin kirjoittamisesta, liikunnasta ja tarinateatterista, kertoo Sini Rantakari.

Sini Rantakarilla on omakohtaista kokemusta ulkosuomalaisuudesta: Vauvan ja taaperon kanssa perhe asui miehen työn vuoksi Pakistanissa 2007-2008 sekä kolmen koululaisen ja taaperon kanssa Englannissa puolison opiskellessa 2016-2017.

– Haasteilta ja yllätyksiltä ei ole säästytty, mutta ulkomailla asumisen jaksot ovat vahvistaneet perheen keskinäistä yhteyttä sekä uteliasta, kunnioittavaa ja aktiivista asennettani elämää kohtaan.

Sini Rantakarin kolumnnit Perhe maailmalla -blogissa

Kysy asiantuntijalta -verkkokeskustelusarja

Torstaisin klo 20-21.30 (Suomen aikaa)

Huom! Samansisältöiset tilaisuudet järjestetään aikaerojen takia sekä ilta- että aamuaikaan. Tilaisuus järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 10.

8.4.2021: Kriisit ja vaikeat tilanteet ulkomailla Asiantuntijana Merimieskirkon sosiaalikuraattori Matti Rintamäki
22.4.2021: Parisuhde muutossa ja muutoksessa ulkomailla Asiantuntijana perhe- ja parisuhdeterapeutti Sini Rantakari.

Kun kulttuurit törmäävät

Asiantuntijana Merimieskirkon sosiaalikuraattori Saara Mughal
torstai 6.5. klo 20-21.30 Ilmoittautuminen: https://link.webropolsurveys.com/S/64D3960773F32011

Ulkosuomalaisen yksinäisyys

Asiantuntijana Merimieskirkon sosiaalikuraattori Salla Korteniemi
torstai 20.5. klo 20-21.30 Ilmoittautuminen: https://link.webropolsurveys.com/S/86531E5A535A2DB8