Kolumni: Kaksi paluumuuttoani – yhä mukanani

Olivat lähdöt millaisia tahansa, niihin liittyy voimakas hetkeen tarttumisen tunne – kliseistä tai ei. Lähdön lähestyessä kaikki yksityiskohdat korostuvat, värit muuttuvat kirkkaammiksi, äänet ja tuoksut voimistuvat. Ne tuovat esiin hetkien arvostamisen ja ajan rajallisuuden tunnistamisen.

Blogi-vko-42-ahmed-hasan-unsplash.jpg


Keväällä 2020 emme palanneetkaan lomamatkalta kotiin.

Korona runteli Kiinaa. Jo tammikuun loppupuolella oli selvää, että Thaimaan-loman jälkeen palaisimmekin Shanghain sijasta Suomeen. Ei läksiäisiä, ei viimeisiä leipomoreissuja, ei kädestä pitäen opeteltua dumpling-ohjetta, ei halauksia ystäville, joita en enää näkisi.

Surin lähdön äkillisyyttä. En saanut irtautua kodiksi muuttuneesta Aasian metropolista omaan tahtiini. Silloin en vielä tiennyt, että elokuussa 2020 meille tarjoutuisikin uusi tilaisuus: lähtö Kiinaan vielä vuodeksi.

Minä sain läksiäiseni – oikeastaan kolmet – vuotta myöhemmin. Sain viimeisen reissuni Baker & Spiceen, opin taittelemaan dumplingeja (melkein kuin karjalanpiirakoita rypyttäisi!), halasin ja hyvästelin. Shanghain pilvenpiirtäjien kuuluisan iltavalaistuksen katsominen kirpaisi – tiesin, että nämä ovat jäähyväiset.

Molemmat lähdöt tekivät kipeää.

Suunnitelmallisuus ja omatahtisuus eivät yhtään loiventaneet jäähyväisten terää, ihan yhtä lailla milloin missäkin kyynelten ryöpyt yllättivät. Tällä kertaa ne toivat tunteen siitä, että hallitsin tilanteen. Se oli asia, jota arvostin joka sekunti.

Olivat lähdöt millaisia tahansa, niihin liittyy voimakas hetkeen tarttumisen tunne – kliseistä tai ei. Lähdön lähestyessä kaikki yksityiskohdat korostuvat, värit muuttuvat kirkkaammiksi, äänet ja tuoksut voimistuvat. Ne tuovat esiin hetkien arvostamisen ja ajan rajallisuuden tunnistamisen. Minulle ne ovat opettaneet jotain tärkeää elämästä, karistaneet itsestäänselvyyksien tunteen pois.

Kaksi lähtöämme tulevat varkain mieleen. Ne nousevat haikeana hymynkareena huulille löytäessäni pirkanmaalaisen supermarketin hyllyltä tuttua chiliöljyä tai kuullessani ruuhkabussissa jonkun puhuvan kännykkään kiinan sointuvilla nuoteilla. Ne muistuttavat kaukaisesta kodistani, josta olen kahdesti lähtenyt.

Lähdöt kulkevat mukanani.

Teksti: Elina Uusitalo

Elina Uusitalo on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt opintojensa ohessa mm. viestinnän ja koulutuksen parissa. Hän on asunut perheensä kanssa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Elina Uusitalo pitää Kirjeitä Shanghaista -blogia.

Kuva: Ahmed Hasan/Unsplash


Perhe maailmalla -blogi

Elina Uusitalon artikkeleja Perhe maailmalla -blogissa:

Kolumni: Ulkomaankomennuksen aikakaari (19.5.2021)

Kolumni: Esineet – koti (9.4.2021)

Kolumni: Liian vieras vai vähiten vieras? (20.1.2021)

Kolumni: Arjen paletin rakentaminen tyhjästä uudessa asuinmaassa (5.8.2020)

Kolumni: Kuin rinnakkaistodellisuussa (28.4.2020)

Ulkosuomalainen kulttuurien välissä (25.2.2020)