Kolumni: Ulkomaankomennuksen aikakaari

Usein sanotaan, että arki on arkea uudessakin asuinmaassa. Toisaalta arki saattaakin olla niin erilaista, että sen muistelu vertautuu uneen.

Blogi-Uusitalo-Kiina-iewek-gnos-unsplash.jpg

”Lähdin Kiinaan kahden ja puolen vuoden komennukselle. Sitten räpäytin silmiäni ja heräsin.”

Näin kuvaili tuttuni nopeasti vierähtänyttä aikaansa Shanghaissa. Hän koki saapuneensa kaupunkiin aivan äskettäin ja nyt olikin jo aika tilata tavarakontti paluumuuttoa varten. Aika Kiinassa oli tuntunut lyhyeltä torkahdukselta; juuri kun oli ehtinyt vaipua hyvinkin erilaiseen elämään, oli aika palata.

Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin ymmärrän hyvin, mitä tuttuni tarkoitti vertauskuvallaan. Takanani on uuteen maahan muuttajan alkuvaikeudet sekä kulttuurishokin kehityskaaren eri vaiheet. Paluu häämöttää ensi kesänä.

En ole koulun pihalla enää se keltaista kulkukorttinauhaa kantava hämmentynyt uusi äiti. Skannaan kiireessä punaisen nauhan päässä roikkuvan henkilökortin ties monennettako sataa kertaa porteista läpi. Tiedän, mistä ostaa maitoa ja kananmunia. Tiedän, että markettien kasvovoiteissa piilee valkaisevia ainesosia. Olen sovussa sen kanssa, että arjessani kohtaan monia tilanteita, joissa minulle puhutaan itsepäisesti nopeaa mandariinikiinaa.

Ulkomaankomennus on usein muutaman vuoden pituinen. Lähtöä suunnitellessa ajatus vuosista saattaa tuntua pitkältä, mutta komennuksella aika kulkee aivan omaa nopeutettua tahtiaan. Määritelty aikajakso on helposti lohkottavissa kuin tarinan kulku; on alku, keskikohta ja loppu.

Maahan totuttautuminen ja sosiaalisten verkostojen luominen haukkaavat tuosta ajanjaksosta vähintään neljänneksen, ellei puolet. Alku.

Arki tasoittuu kun alun innostukset ja inhotukset ovat ohi, oli maailmankolkka mikä tahansa. Tämä keskikohta kuluu suorastaan pikakelauksella.

Sitten onkin aika tilata muuttofirma ja kirjata kalenteriin paluulentopäivä. Ajanjakso on loppu.

Arki uudessa maassa saattaa olla niin poikkeavaa kotimaan arjesta, että univertaus on osuva myös siltä osin. Tiedän, että tulee päivä, jolloin muistelen aikaani Kiinassa, ja kaikki tämä tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta. Kaskaiden siritys, kirsikkapuut ja katukojujen höyryävät tuoksut.

Hymyilen lapsia hakiessani rohkaisevasti mutta haikeasti keltanauhaisille vanhemmille, joiden kasvoilta paistaa kaiken uuden ylitsevuotavuus. Haluan hymyni takaa viestittää, että kaikki asettuu uomiinsa ja helpottaa kyllä. Että tekin saatte vielä punaiset kulkunauhat, kannatte niitä ja sitten luovutatte ne pois.

Elina Uusitalo

Kirjoittaja on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on tarinankertoja ja viestijä, joka asuu tällä hetkellä Shanghaissa perheensä kanssa. Meneillään on toinen ulkomaankomennus, aiemmin perhe asui Yhdysvaltojen etelässä. Kirjoituspuuhien ulkopuolella hän leikkii koiransa kanssa, pelaa tennistä ja kuskailee lapsiaan skootterilla. Kirjoittaja pitää Kiinassa asumisesta ja ulkosuomalaisuudesta Kirjeitä Shanghaista -nimistä blogia.

Perhe maailmalla -blogi

Elina Uusitalo on Perhe maailmalla -blogin vakiokolumnisti. Aiemmat kolumnit:
Esineet – koti (9.4.2021)
Liian vieras vai vähiten vieras? (20.1.2021)
Arjen paletin rakentaminen tyhjästä uudessa asuinmaassa (5.8.2020)
Kuin rinnakkaistodellisuussa (28.4.2020)