Marimekon lakanat, tyhjiöpussiin imaistut tyynyt, oma kahvinkeitin, Muumi-kupit, muutama tärkeä valokuva kehyksissään. Siinä ainoat kodin tavarat, jotka mahdutin matkalaukkuihin muuttaessamme Kiinaan. Niin, ja tietysti lakritsia odottamaan koti-ikävän hetkeä. Muu omaisuutemme seilasi kontissa jossakin päin valtamerta ja arvioitu saapumispäivä häämötti kuukausien päässä.
Voi miten ihanalta tuntui herätä ensimmäisenä aamuna uudessa maassa omista lakanoista. Ne tuoksuivatkin kodille, hennosti tutulle pesuaineelle. Vaikka lattiat olivat muuttuneet marmoriksi ja ikkunat olivat suomalaisen syyssateen sijaan trooppisesta kuumuudesta kosteat, oli aamussa palanen tuttua. Se tuntui turvalliselta. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja katselin ympärilleni: tästä se alkaisi, tästä tulisi meidän koti.
Kansainväliset muutot laittavat pakosti rankkaamaan tavaroistamme esiin ne tärkeimmät. Vaikka kyseessä on pelkkää materiaa, on tutuissa esineissä turvan tuntu muuten niin hälyisän siirtymävaiheen keskellä. Ainakin minulle on ollut tärkeää, että uudessa ympäristössä kodista muodostuu turvasatama jo ensimmäisinä päivinä. Tutut tavarat, edes muutamat, toimivat ensiapuna kaiken outoutta vastaan.
Olen varma, ettei yksikään ulkomaille muuttanut ole iloinnut siitä, kuinka paljon tyhjää tilaa hänen matkalaukkuihinsa on muuttolennolla jäänyt. Tuon rajallisen tilan täyttäminen vaatii laskelmointia ja paljastaa, mikä meille oikeastaan tekee kodin. Saatamme toki tarrautua lakanoihimme ja Muumi-kuppeihimme, mutta mukaan valikoituneet esineet lähes poikkeuksetta kertovat hetkistä, tunteista ja rutiineista yksittäisten tavaroiden käyttöarvon sijaan. Aamuhetkistä, joihin liittyy kahvinkeittimen porina.
Moni kansainvälisen muuton kokenut ystäväni on todennut ennen muuttokuorman tuloa, että ehti jo oikeastaan tottua niukkaan tavaramäärään. Itsekin tokaisin tuon saman lauseen muutama vuosi sitten, kun konttimme saapumisesta tuli kolmen kuukauden jälkeen ilmoitus. Kummallinen marmorilattiainen asunto oli ehtinyt alkaa muuttua kodiksi jo ennen aikojaan, muuttokuorman ollessa yhä matkalla. Vaikka tavaraa oli minimaalisesti, ja kaipasin kattiloita sekä torkkupeittoja, ja lapset odottivat lelujaan, ehti elämä uudessa maassa alkaa.
Tutut pussilakanat ja lakritsi auttoivat toki alkuun, mutta ensimmäisinä kuukausina tyhjähkössä asunnossa korostui, miten kodin tunne itsessään on jotakin mukana kulkevaa. Se asuu yhdessäolossa, lapsiperhearjen rutiineissa, iltasaduissa, pyykkivuorissa ja aamupuurossa.
Oli osoite sitten missä päin maailmaa tahansa.
Elina Uusitalo
Kirjoittaja on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on tarinankertoja ja viestijä, joka asuu tällä hetkellä Shanghaissa perheensä kanssa. He ovat nyt toisella ulkomaankomennuksellaan, aiemmin he asuivat Yhdysvaltojen etelässä. Kirjoituspuuhien ulkopuolella hän leikkii koiransa kanssa, pelaa tennistä ja kuskailee lapsiaan skootterilla. Kirjoittaja pitää Kiinassa asumisesta ja ulkosuomalaisuudesta Kirjeitä Shanghaista -nimistä blogia