Useiden Israelissa viettämieni kuukausien jälkeen Suomi tuntuu tutulta, turvalliselta ja toimivalta. Niin on käynyt ennenkin: Kiinasta palatessani pysähdyin usein vain nauttimaan puhtaasta hengitysilmasta silmät kiinni ohikulkijoiden hämmennykseksi.
Sujahdan nopeasti takaisin Prisma-arkeen ja suomalaiseen työelämään, mutta kiitollisuuden tunteen alla tunnen oloni välillä vieraaksi. Risteilevät tunteeni ovat monille paluumuuttajille tuttuja: Kuinka löytää paikka suomalaisessa yhteiskunnassa, kun kaikki on samalla tuttua ja kuitenkin vierasta? Onko kotimaani muuttunut vai olenko minä toisenlainen kuin lähtiessäni?
Paluumuuttajan identiteetin rakennusaineet
Olen asunut ulkomailla eri pituisia pätkiä vuodesta 2010 lähtien. Toinen koti minulla oli Hongkongissa 12 vuoden ajan, mutta siinä välissä ehdin opiskella ja työskennellä myös Manner-Kiinassa, Isossa-Britannissa, Hollannissa, Thaimaassa ja Israelissa. Palasin monien muiden paluumuuttajien tavoin pandemian vanavedessä Suomeen alkuvuodesta 2020, vaikka olin suunnitellut jääväni vielä maailmalle.
Identiteettini kiintopisteet laajenevat mitä kauemmaksi menen. Suomessa koen vahvasti olevani pohjoissuomalainen, Euroopassa suomalainen ja Aasiassa eurooppalainen.
Ympäröivä yhteisö määrittää identiteetin rajat: Helsinkiläinen kuulee murteestani, etten ole paljasjalkainen stadilainen. Hollannissa opiskellessani suomalaisuuteni oli usein kiinnostuksen ja hyväntahtoisen vitsailun aihe, vaikka eurooppalaisten ystävien kanssa oli helppo löytää yhteisymmärrys yhteisten kulttuuristen kiintopisteiden kautta. Aasialaiselle Suomi saattaa näyttäytyä etäisenä ja Eurooppa antaa riittävät raamit määrittelylle.
Kaikki identiteettini osat ja rakastamani maat elävät minussa yhtä aikaa, limittäin ja lomittain yhdessä. Pohjoissuomalaisen metsän keskellä kasvanut tyttö seisoo tukevasti mielenmaisemani pohjalla, mutta välillä muistelen ihaillen 19-vuotiasta nuorta, joka lähti yksin toiselle puolelle maailmaa mukanaan vain matkalaukku, loputon seikkailunhalu ja avoin mieli.
Seikkailunhalu, rakkaus ja työ- ja opiskelumahdollisuudet vievät vuosittain tuhansia kaltaisiani suomalaisia ulkomaille. Moni jää, mutta moni myös palaa. Vuonna 2020 paluumuutto kiihtyi hieman koronapandemian aikana. Kuulun itsekin niiden 9638 paluumuuttajien joukkoon, jotka pakkasivat pandemian alkuaikana matkalaukkunsa ja palasivat Suomeen. Nähtäväksi jää, kuinka moni on tullut jäädäkseen.
Vierauden ja tuttuuden välimaastossa
Moni odottaa paluumuuttajan sujahtavan sujuvasti takaisin suomalaiseen identiteettiin ja elämäntyyliin. Vierauden tunteesta voi olla vaikea puhua. Läheisiä ei halua kuormittaa omilla kokemuksilla tai vertailuilla. Kokemukset elävät silti vahvasti mielen taustalla.
Missä tulisivat kuulluksi ne hetket, kun ikävöi toista kotimaata ja ystäviä siellä? Missä saisivat näkyä ne puolet itsestä, jotka rakastavat suomalaista metsää, mutta tuntevat olonsa kotoisaksi myös itäaasialaisten pilvenpiirtäjien keskellä tai Lähi-idän elämää kuhisevilla toreilla?
Maailmalla asuessa tuntee usein elävänsä voimakkaammin, kun kaikki ympärillä on uutta, kiinnostavaa ja haastavaa. Uuden oppiminen, uusien ihmisten tapaaminen ja kielitaidon karttuminen ovat jatkuvia ilonaiheita.
Itsensä tuntee vähän paremmin, kun on selvinnyt kolme päivää kiinalaisella maaseudulla pelkällä elekielellä tai meditoinut aamuneljältä buddhalaisen luostarivuoren huipulla. Arki tulee silti nopeasti vastaan myös kohphanganilaisessa viidakkokylässä, kun töihin on mentävä ja ruokaa laitettava sähkökatkosten välissä.
Oman ja puolison paikan etsimistä avannon reunalla
Suomi-koulu, Facebook-ryhmät ja Kauppakamarien toiminta tarjoavat monille ulkosuomalaisille samassa tilanteessa olevien suomalaisten yhteisön. Paluumuuttajat jäävät kuitenkin usein yksin haasteineen. Verkostojen puute voi haitata myös työnhakua. Haasteet ovat yllättävän samanlaisia kuin muillakin kansainvälisillä osaajilla: työnantajat eivät välttämättä tunnista tai arvosta kansainvälistä kokemusta ja ulkomaalaisen puolison voi olla vaikea löytää töitä.
Ulkomaalainen puolisoni tuli perässäni Suomeen syksyllä 2020 saatuaan työkuvionsa sovitettua. Kolmannen kulttuurin kasvattina hän oli heti kotonaan marraskuisessa räntäsateessa, avannon reunalla ja hiihtoladulla, mutta ihmissuhteiden rakentaminen on vienyt pidemmän aikaa.
Moni joutuukin navigoimaan oman vierauden tunteen lisäksi myös ulkomaalaisen puolison tunteiden ristiaallokossa. Kuinka kumppani löytäisi paikan suomalaisesta yhteiskunnasta, kun omakin paikka on vielä vähän hukassa?
Kirjoittaja: Roosa Veijola
Roosa Veijola työskentelee asiantuntijana E2 Tutkimuksessa. Hän innostuu vaikuttavasta, vastuullisesta ja oivaltavasta tiedeviestinnästä. Kiinnostus kansainvälisiä ilmiöitä kohtaan on vienyt Veijolaa töihin Suomen lisäksi myös muun muassa Lähi-itään, Hongkongiin, Isoon-Britanniaan, Hollantiin ja Thaimaahan. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Suomen Israelin-suurlähetystössä ja koulutuksen ja viestinnän parissa Aasiassa.
Luvassa ulkosuomalaisuutta ja paluumuuttajuutta koskevaa tutkimustietoa
Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushanke:
- E2 Tutkimuksessa toteutettavassa Kansainvälisten osaajien Suomi -hankkeessa tarkastelemme, miten Suomesta voisi tulla osaajia kutsuva, sitouttava ja vetovoimainen maa, jonne on mutkatonta ulkosuomalaisen palata tai ulkomaisen osaajan tulla töihin.
- Tuotamme myös tuoretta tutkimustietoa paluumuuttajien tarpeista ja Suomea paluumaana koskevista näkemyksistä.
- Paluumuuttajien aineetonta antia ei ehkä osata hyödyntää suomalaisessa yhteiskunnassa tarpeeksi, jos sille ei ole tilaa. Paluumuuttajan palkattuaan työnantaja ei saa vain kielitaitoista ja kansainvälistä osaajaa, vaan monitasoisen maailman ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärtäjän.