
Lapsiperheen ero ulkomailla
Kansainväliseen eroon liittyy kysymyksiä, joihin voi ja kannattaa varautua hyvissä ajoin ennakkoon. Eron tapahtuessa käytännön neuvot ja henkinen tuki sekä vertaistuki ovat tarpeen.

Kansainväliseen eroon liittyy kysymyksiä, joihin voi ja kannattaa varautua hyvissä ajoin ennakkoon. Eron tapahtuessa käytännön neuvot ja henkinen tuki sekä vertaistuki ovat tarpeen.

Kun Suomessa ihannoidaan keskieurooppalaisia juomatapoja, yritän muistuttaa, että siihenkin sisältyy ongelmia. Toiset meistä ovat taipuvaisempia riippuvuuksiin. Jos läträtään riippuvuutta aiheuttavan aineen kanssa, siinä on aina riskinsä – olipa maa tai geeniperimä mikä hyvänsä.

Olen tavannut terapiavastaanotolla ulkosuomalaisia, joilla on ollut ero vireillä, käynnissä tai jo jälkimaininkien puolella. Mieleeni nousee käsinkosketeltava tuska. Syyllisyyden tunne kuuluu eroprosesseihin, mutta erityisen vahvasti se näkyy ulkosuomalaisten kokemuksissa.

Perhe maailmalla -projekti tuottaa yhteistyössä kumppaniensa kanssa virtuaaliseen Suomi-kylään monentyyppisiä sisältöjä. Luvassa on mm. chatteja, asiantuntijavetoisia verkkokeskusteluja sekä webinaareja.

Kysy asiantuntijalta -verkkokeskustelusarjassa aiheena oli Parisuhde muutossa ja muutoksessa ulkomailla. Keskustelua johdatteli perhe- ja parisuhdeterapeutti Sini Rantakari.

Ulkomaille työn takia muuttavat perheet ovat nykyään tyypillisesti ns. kahden uran perheitä: kummallakin puolisolla on ura ja työ, jonka hän kokee itselleen merkityksellisenä.

Tarina ulkomailla asumisesta ei pääty Suomeen paluuseen. Mielen siirtyminen maasta toiseen vaatii aikaa. Mieli voi viipyä ikään kuin välitilassa. Välitilassa kaksi maailmaa – mennyt ja nykyinen – ovat yhtä totta ja läsnä joka hetkessä.

Ulkomaille muuttaminen voi olla kuin kuherruskausi, yhteinen seikkailu. Me yhdessä uudessa maassa! Tai muuttaminen voi olla kaaos; myllerrys, jossa molemmat tahoillaan selviytyvät parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ulkomaille muutto tuo muutoksia muun muassa työn ja perhe-elämän tasapainolle.