Lapsiperheen ero ulkomailla

Kansainväliseen eroon liittyy kysymyksiä, joihin voi ja kannattaa varautua hyvissä ajoin ennakkoon. Eron tapahtuessa käytännön neuvot ja henkinen tuki sekä vertaistuki ovat tarpeen.

Blogi-101121-kuva.jpg

Perhe maailmalla ja Kaapatut lapset ry toteuttivat 28.9.2021 yhteistyössä Lapsiperheen ero ulkomailla -verkkotilaisuuden, jossa asiantuntijat vastasivat kysymyksiin. Tämä yhteenveto pohjautuu Kaapatut Lapset ry:n materiaaliin syyskuun tilaisuudessa.

Suomeen kaapataan vuosittain 10 -15 lasta ulkomailta. Vanhempi voi luulla voivansa muuttaa lasten kanssa tai hän on mielestään sopinut asiasta lasten toisen huoltajan kanssa. Joskus vanhempi voi kuitenkin yllätyksekseen saada jopa syytteen lapsikaappauksesta palattuaan lastensa kanssa Suomeen.

Neuvoja ja vertaistukea

Kaapatut Lapset ry tarjoaa neuvoja, vertaistukea ja toimintaa lapsikaappauksen kokeneille, sen uhan alla tai keskellä kansainvälistä huoltokiistaa eläville perheille.

Jos lasten asioista syntyy erimielisyyksiä ulkomailla, vertaistukea ja neuvontaa on tarjolla Kaapatut Lapset ry:stä myös etänä, paikasta riippumatta.

Usein paras tieto ja suurin tuki tulee samaa kokeneelta. Jos toivot vertaistukea, Kaapatut Lapset ry etsii sinulle henkilökohtaisen vertaisen. Oman vertaisen kanssa voi pitää yhteyttä viesteillä ja puhelimitse, välimatkalla ei ole väliä.

Kaapatut Lapset ry järjestää myös ryhmämuotoista vertaistukea esimerkiksi Whatsappin kautta. Jos olisit kiinnostunut vaikkapa jatkamaan keskustelua muiden vanhempien kanssa Ero ulkomailla -ryhmässä, ota yhteyttä:

Kaapatut Lapset ry, Hillamaria Tuomi, suunnittelija(a)kaapatutlapset.fi tai 045 855 3055.

Apua eroon maailmalla

  • Lasten huoltajuusasiat päätetään lasten asuinmaassa.
  • Haagin sopimus määrittelee maiden väliset palautuskäytännöt. Sopimus sisältää pykäliä myös tapaamisoikeudesta. Haagin sopimukseen kuuluu noin 100 maata, ml. Suomi. Jos lähtömaa ei kuulu sopimukseen, ei ole myöskään virallista tietä määrätä lasta palautettavaksi.
  • EU:ssa on voimassa myös Bryssel IIa-asetus.

Selvitä, mitä toimintaa ja palveluita löytyy paikallisesti. Suomen lähetystö voi auttaa selvittämään tietoa paikallisesta lainsäädännöstä ja löytämään lakiapua Läheisten tuki on tärkeää kriisin hetkellä niin myös erotilanteessa. Yhteyksiä kannattaa pitää sekä kotimaan läheisiin että uusiin läheisiin uudessa asuinmaassa.

  • Ensi- ja turvakotien liitto: Apuaeroon.fi: kuutena päivänä viikossa anonyymi yksilöchat, josta voi saada tukea eron eri vaiheissa. Kaapatut Lapset ry päivystää chatissa tiistaisin klo 16-20 ja torstaisin klo 12-14 Suomen aikaa.
  • Cross Border Family Mediator -verkosto: Sovitteluapua kansainvälisiin perheasioihin perehtyneiltä sovittelijoilta
  • EU: Tietoa kansallisesta lainsäädännöstä EU:ssa
  • Familia ry: online divorce course that focuses on intercultural families
  • Terveyskylpylä/Mielenterveystalo: Eron omahoitopaketti verkossa
  • Mieli ry: vinkkejä ja linkkejä jaksamiseen ja omaan pohdintaan.
  • Miessakit ry: Erosta elossa -chatit; etävertaistukea miehille.
  • Nettiturvakoti: Jos tilanteeseen liittyy väkivaltaa tai sen uhkaa, voit keskustella tilanteestasi chatissa. Selvitä tarvittaessa myös paikallisen turvakodin yhteystiedot.
  • Seurakunnat tarjoavat tukea elämän kriiseissä ulkomailla, merimieskirkot maailmalla.
  • Thomson Reuters Practical Law International Relocation of Children International Guide: maakohtaista lakitietoa maastamuuttoon

LAKEE-selvitys: Lapsikaappausten ennaltaehkäisyä jo perhettä perustettaessa

Kun tärkeistä kysymyksistä keskustellaan etukäteen ja kommunikaatio toimii, se suojelee perhettä ristiriidoilta yhdessäolon aikana ja erotilanteessa. Näin voidaan myös ennaltaehkäistä lapsikaappauksia.
Vanhempien kokemusten perusteella koostettu opas perheen perustamista ulkomailla suunnitteleville.

Eron varalta ulkomailla

  • Jo ennen parisuhdetta on hyvä varautua tulevaisuuteen perehtymällä uuden asuinmaan lakeihin, kulttuuriin ja uskontoon. Kommunikoikaa, käykää läpi molempien kulttuurien erot ja samankaltaisuudet. Mitä asioita toisen kulttuurissa hyväksyt – tai et pysty hyväksymään?
  • Selvitä tarvitsetteko sekä virallisen, että uskonnollisen eron. Kirjallisesti kannattaa sopia esim. avioliittosopimuksessa, mitä tapahtuu mahdollisen eron jälkeen: Saatko mm. muuttaa pois maasta, kenelle lapset jäävät, kuinka avo- ja avioero saadaan kyseisessä maassa, saavatko lapsesi asua luonasi, jos menet uusiin naimisiin
  • Pidä huolta että sinulla on oma ja lapsesi passi sekä omaa rahaa käytössä
  • Hanki vertaistukea uudesta asuinmaastasi, pidä yhteys omiin sukulaisiin ja ystäviin. Pyydä tarvittaessa apua esimerkiksi sukulaisilta, järjestöiltä.

Kaapatut Lapset ry

  • perustettu 1997. Ensi ja turvakotien liiton, Yhden vanhemman perheiden liiton ja Kansalaisareenan jäsenjärjestö.
  • valtakunnallinen, kotipaikka Helsinki. Tuki ja neuvontapiste Toivon Talo
  • yhteistyötä kansainvälisen Missing Children Europe järjestön kanssa
  • lisätietoa tukimuodoista

Kaapatut Lapset ry somessa

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube