Jokainen meistä on jonkun lapsenlapsi. Onnekkaimmilla meistä isovanhemmat ovat mukana elämässä. Joillain päivittäin ja joillain harvemmin. Joillain ihanina muistoina. Joskus isovanhemmat ovat vielä työikäisiä ja joskus jo hyvinkin iäkkäitä. Tärkeitä kuitenkin.
Mikä tekee isoisistä ja -äideistä tärkeitä? Usein ne ovat niitä lastenlasten kanssa jaettuja kokemuksia ja loppujen lopuksi ihan arkisia hetkiä. Joku muistaa pitkät automatkat mummolaan ja sen ilon, kun perillä odotti kesä ja uintireissut isovanhempien kanssa, toinen taas ne koulunjälkeen mummon keittiössä nautitut kaakaokupposet ja isoisän avun läksyjen tekemisessä. Välimatkasta huolimatta tärkeimmät isovanhempia koskevat muistot syntyvät kohtaamisista, aidosta sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta.
Digistä ratkaisu pitkiin välimatkoihin – tai lyhyen välimatkojen arjen kiireisiin
Digitaalisuudella voimme hälventää pitkiäkin välimatkoja ja lisätä aivan arkisiakin kohtaamisia. Viimeistään korona-aika opetti meille kaikille erilaisten kuvapuhelinsovellusten arvon. Nykyään se kaakaohetki mummon kanssa onnistuu vaikka maailman toiselta puolelta. Tai miltä kuulostaisi vaikka jokailtainen iltasatu isoisän lukemana kuvapuhelun kautta? Mahdollisuuksia on monia, tärkeintä, että kohtaamisia ja niitä ihania muistoja syntyy molemmille osapuolille.
Itse sain pitää molemmat isoäitini lähes nelikymppiseksi. Molempien kohdalla roolini vaihtui ajan kanssa hoivattavasta hoivaajaksi. Lapsena vietin paljon aikaa mummojeni luona ja aikuisena sitten osaltani huolehdin tuolloin jo yli 90-vuotiaiden mummojeni hoivaamisesta. Osana arkeamme olivat aina puhelut; varsinkin toinen mummoistani oli ahkera puhelimen käyttäjä, jonka kanssa kuvapuhelutkin tulivat osaksi arkea aika varhaisessa vaiheessa teknologian kehitystä.
Pädimummo auttaa lasten iltapalatoimissa etänä
Nykyään seuraan vierestä omien lasteni ja heidän isovanhempiensa suhdetta. Meillä on alusta alkaen ollut tapana jokailtainen videopuhelu pädimummolle. Pädimummo on vanhemman poikani antama lempinimi, joka hyvin kuvaa isän äidin roolia poikieni elämässä; mummon kanssa keskustellaan pädillä joka ilta ja kerrotaan kuulumiset puolin ja toisin. Tapa on muodostunut tärkeäksi molemmille osapuolille ja itse äitinä ja miniänä pyrin pysymään vain pois tieltä. Nyt kun lapset eivät ole enää ihan pieniä, niin ruuhkavuosiarkea myös helpottaa se, että mummo hoitaa näin sujuvasti iltapalavalvonnan etänä ja itse saan pienen hetken keskittyä muihin asioihin.
Videopäiväkirja on nykyajan valokuva-albumi
Pari vuotta sitten koronan riehuessa ja kaikkien eristäytyessä koteihinsa muodostui meille lähiperheessä tavaksi kuvata ”päivän video”. Eli pieni videonpätkä aivan arkisista touhuista, leikeistä tai muista puuhista. Tämä video sitten lähetettiin yhteiseen keskusteluryhmään. Näistä päivän videoista muodostuikin kuin huomaamatta kiva videopäiväkirja koronavuoden tapahtumista ja niihin ollaan palattu kerta toisensa jälkeen. Mikä parasta, vaikka nykyään voidaankin taas elää normaalia elämää, on tämä pienen arkisen hetken jakaminen videomuodossa jäänyt tavaksi ja edelleen puhelimeeni ilmestyy ”päivän Ukki” tai ”Ainon tarhapäivä”-nimisiä videopätkiä säännöllisen epäsäännöllisesti (mainittu Aino on lasteni serkku). Tämän yhteisen videopäiväkirjan arvo voi tulevaisuudessa olla suuri.
Soittakaa mummolle, tehkää videovierailu vaarin luokse. Olkaa yhteyksissä lapsenlapsiinne; seuratkaa heidän arkeaan sosiaalisessa mediassa. (En uskalla sanoa missä palvelussa, sillä näin keski-ikäisenä olen jo auttamatta pudonnut nuorison kelkasta näissä asioissa, soittakaa omillenne ja kysykää missä ovat ja mihin palveluun olisi isovanhempi tervetullut). Alkakaa tekin pädimummoiksi tai -papoiksi, se kannattaa!
Kirjoittaja:
Kaisa Huuhtanen
erityisasiantuntija
VALLIn Ikäteknologiakeskus
Blogi on julkaistu ensimmäistä kertaa Vallin kotisivuilla 03.10.2022