Lähtö

Ulkomaille muuton mahdollisuudet lapsille

Ulkomailla asumisella on merkitys lapsen myöhempään elämään. Usein esiin nousevat muuton haasteet. Entäpä tilanteen kääntöpuoli, muuton mahdollisuudet?

Kolumni: Miten on tärkeämpi kuin mitä

Ulkomailla asuminen on sarja päätöksiä. Lähtöpäätös on niistä ensimmäinen. Vastausvaihtoehtojen määrä on lukematon – myös päättämättä jättäminen on päätös.

Mikä kulttuurishokki! – Mikä kulttuurishokki?

Puhekielessä käytetään monesti termiä kulttuurishokki kuvattaessa synnyinkulttuurin ja uuden asuinmaan kulttuurin törmäystä. Kulttuurishokin paras vastalääke on vertaistuki samanlaisessa tilanteessa olleelta. Eniten integroitumiseen vaikuttaakuitenkin oma asenne.

Kolumni: Kuin rinnakkaistodellisuussa

Koronaepidemia on vaikuttanut myös  ulkosuomalaisiin monin tavoin. Työkomennus on saattanut keskeytyä tai työ päättyä kokonaan. Päätös paluumuutosta on pitänyt tehdä pikaisesti. Elina Uusitalon kolumnissa näkökulmaa odottamattomaan lähtöön ja valmistelemattomaan paluuseen.

Ulkosuomalaisuutta näkyväksi

Kansanvalistusseuran yhteistyökumppani Perhe maailmalla -hankkeessa on Suomi-Seura ry. Seuralla on yli 90 vuoden kokemus ulkomaille muuttoon, ulkomailla asumiseen ja Suomeen paluuseen liittyvässä neuvonnassa.

Kolumni: Yhdessä tien päällä

Jos minun täytyisi antaa maailmalle lähteville pariskunnille yksi neuvo, se olisi tämä: Älkää lähtekö ongelmianne pakoon.

Sosiaalisuudesta ja sosiaalisista taidoista

Ulkomaille muuttoa suunnitteleville painotetaan usein verkostoitumisen tärkeyttä, aktiivisuutta, ennakkoluulottomuutta ja harrastustoimintaan mukaan menemistä. Sopiiko ulkomaille muutto siis vain super-innokkaille verkostoitujille? Vai voiko muuttaja olla myös ihan tavallisin sosiaalisin taidoin varusteltu ihminen?

Muutto lapsen silmin

Vanhempien saattaa olla haasteellista huomata ja ymmärtää, millaisia tunteita heidän lapsensa käyvät läpi muuton yhteydessä.