kouluvalinta

Perhe maailmalla – etäopiskelu vaihtoehtona

Etäopetus on ulkomailla asuessa eräs kouluvaihtoehto, jos lähiopetus ei ole mahdollinen jostain syystä. Lähiopetuksen esteitä on monenlaisia, esimerkiksi liian pitkä koulumatka, kielimuuri tai korkeat lukuvuosimaksut. Suomen perusopetuksen yhteisiä oppimääriä voi suorittaa verkko-opintoina esimerkiksi Etäkoulu Kulkurissa.

Ulkomaisen koulun valinnassa opetussuunnitelma ratkaisee

Lapsiperheen muuttaessa ulkomaille on valittava useista toisiaan muistuttavista vaihtoehdoista juuri omalle lapselle sopivin koulutus- ja kasvatusväylä. Ekspatriaattilapsille suunnatut koulut kilpailevat asiakkaista ja pyrkivät erottautumaan mm. opetussuunnitelmilla.

Kouluvalinnan monet merkitykset lapselle ja nuorelle

Yhä useampi perhe joutuu kiperän valintatilanteen eteen – uusi, mielenkiintoinen työtehtävä odottaisi tekijäänsä ulkomailla. Paitsi arjen realiteetteja uudessa asuinmaassa, myös puolison uraa ja lasten koulupolkua on pohdittava tarkkaan.