”Tämä on minulle ensimmäinen kokonainen marraskuu Suomessa kolmeen vuoteen.”
Kommenttini on toiminut lähiviikkoina tehokkaana keskustelunavaajana erilaisissa paikoissa, monenlaisissa tilanteissa. Olen saanut avuliaasti neuvoja selviytymiseen. Minua on kehotettu mm. rauhoittumaan vapaa-ajalla – ja hankkimaan lisää harrastuksia, totuttelemaan pimeään – ja käyttämään kirkasvalolaitteita, käpertymään kotiin lukemaan – ja lisäämään liikuntaa. Hyviä neuvoja kaikki.
Kommenttini on toiminut myös toisenlaisena keskustelunavaajana, yksi täsmentävä kysymys ja vastaukseni pohjalta yhä uusia kysymyksiä. Kyllä, asuimme liki kolme vuotta yhtämittaa ulkomailla. Ensin Brasiliassa, sitten Intiassa. Kyllä, marraskuu Brasiliassa ja Intiassa on varsin erilainen kuin Suomessa. Kyllä, pidin todellakin Brasilian marraskuusta. (Siinä ei ole mitään ihmeteltävää, pidän myös Suomen keväästä.)
Ja sitten oli se yksi, aivan erilainen keskustelu:
Tämä on minulle ensimmäinen kokonainen marraskuu Suomessa kolmeen vuoteen.
”Kaipasitko Brasiliassa jotain Suomen marraskuusta?”
Brasilian marraskuussa kaipasin Suomen marraskuusta uskoa siihen, että pimeyden jälkeen koittaa valo.
Kaipasin myös kävelyä jouluvalaistussa puistossa. Brasiliassakin puistojen jouluvalaistukset olivat tietysti sytytettyinä vain iltaisin. Puistoissa ei kuitenkaan turvallisuussyistä kannattanut kulkea pimeän tultua (eikä aina edes päivänvalossa). Upean Ibirapuera-puiston massiiviset jouluvalot olen nähnyt vain televisiosta ja somesta, turvalliselta etäisyydeltä.
”Kaipasitko Suomessa nyt jotain Brasilian marraskuusta?”
Jouluvalaistulla Espalla, tummia synkkiä puita katsellessani kaipasin kukkivia Ipê-puita, sellaisina kuin ne muistan Brasilian marraskuusta.
Kristiina Andreasson
Kirjoittaja työskentelee Kansanvalistusseurassa ja tekee hankeviestintää mm. Perhe maailmalla -projektissa. Hän on asunut 2010-luvulla puolison työkomennuksien vuoksi Norjassa, Brasiliassa ja Intiassa.
Kuva: Kukkiva Ipê; Campinas, Brasilia (Kristiina Andreasson)