30.01.2020
Lapsiperheen muuttaessa ulkomaille on valittava useista toisiaan muistuttavista vaihtoehdoista juuri omalle lapselle sopivin koulutus- ja kasvatusväylä. Ekspatriaattilapsille suunnatut koulut kilpailevat asiakkaista ja pyrkivät erottautumaan mm. opetussuunnitelmilla.
23.01.2020
Cardiffin Suomi-koulu on yksi lähes 130:sta maailmalla toimivasta kielikoulusta, joissa annetaan suomen kielen täydentävää opetusta ja tutustutaan Suomen kulttuuriin. Toiminnassa on mukana reilut 4 000 lasta ja nuorta ympäri maailman. Koulutunneilla käy ulkosuomalaisten lasten lisäksi myös perheitä, joilla on jokin muu linkki Suomeen tai suomen kieleen.
26.11.2019
Yhä useampi perhe joutuu kiperän valintatilanteen eteen – uusi, mielenkiintoinen työtehtävä odottaisi tekijäänsä ulkomailla. Paitsi arjen realiteetteja uudessa asuinmaassa, myös puolison uraa ja lasten koulupolkua on pohdittava tarkkaan.