Iso muutos koko perheelle
Muutimme Prahaan elokuussa 2023 puolisoni työkomennuksen vuoksi. Perheemme esikoinen oli siirtymässä neljännelle luokalle ja nuorimmainen oli päiväkodissa viimeistä vuotta. Talo saatiin hyvin vuokrattua kivalle perheelle ja osa tavaroista jäi varastoon. Koulun ja asuinpaikan valinta kävi helposti, kun sain hyvän kontaktin Suomalaiset Prahassa -FB-sivuston kautta. Lisäksi International School of Prague oli tuttu ystäväperheen aiempien kokemusten pohjalta.
Perheenä tämä olisi ensimmäinen yhteinen ulkomaan kokemuksemme. Ennen lähtöä kaivelin lähteitä ja juttelin saman kokeneiden kanssa. Luulin, että olin valmistautunut lasten sopeutumiskipuiluun ja kaikkeen tulevaan. Koska työtäni ei voinut tehdä kokonaan etänä, irtisanouduin ennen lähtöä. Hyppäsimme siis kaikki tuntemattomaan.
Kyllä tämä tästä, sanotaan
Ensimmäiset kuukaudet kuluivat vauhdikkaasti. Esikoinen solahti Google translaattorin avustuksella koulumaailmaan. Kun koulupäivän jälkeen kysyin, mistä koulussa puhuttiin, hän vastasi hymyillen “ei mitään hajua”. Nuorempi itki jokaisena kouluaamuna (ja illallakin) aina jouluun saakka. Tästäkin meitä oli varoitettu, mutta ei siihen osaa etukäteen varautua. Syyllisyys, joka valtasi joka ikinen päivä kävellessäni koulusta kotiin oli musertava.
“Muiden ollessa töissä ja koulussa, tsemppasin itseäni.”
Minusta tuli nopeasti 1000 oppilaan vanhempainyhdistyksen hallituksen rahastonhoitaja ja aktiivi. Sosiaalisia tapahtumia oli useimpina päivinä. Joinain päivinä lähes juoksin kotiin lukollisen oven taakse, että saan hetken vaan olla rauhassa, hiljaa ja toipua. Mietin, mitä ihmettä teen itselleni nyt, kun olen perheen pääasiallinen projektipäällikkö, kokki ja fiksaaja. Olin myös se, joka ottaa koko tunneskaalan vastaan ja tsemppaa muita. Muiden ollessa töissä ja koulussa, tsemppasin itseäni.
Ne pienet ilot ja rutiinit auttavat kaikkia!
Muutaman viikon jälkeen iski paniikki. Nyt äkkiä lapsille tutut harrastukset käyntiin ja leikkitreffit pyörimään. Jääkaappiin täytyy löytää hyvää levitettä leivän päälle ja maistuva jauheliha pannulle! Lisäksi minun oli päästävä heti kiinni uuteen työhön, olinhan tottunut työntekoon. Yli 300 hengen WA-ryhmässä kyselin, missä lapset käyvät laskettelukoulussa Prahasta, kun nuorin oli Suomessa harrastanut alppihiihtoa. Ratsastustalli olisi löydyttävä esikoiselle, opetus tietysti englanniksi.
Yhtenä sunnuntaina myöhään illalla sain puhelinsoiton ruotsalaiselta naiselta, johon olin juuri tutustunut. Hänen perheensä oli muuttanut miehen työn takia kahdella mantereella muutaman kerran. Hän tunsi tuskani ja sanoi suoraan, että nyt Mervi rauhoitu! Hänelle oli sopeutumisvalmennuksessa kerrottu, että uuteen maahan muuton aiheuttama sokki perheessä on verrattavissa avioeroon tai läheisen kuolemaan. Koko perheelle ja erityisesti lapsille olisi parasta, jos toinen vanhemmista on kotona ensimmäiset puoli vuotta. Yhdellä vanhemmista on oltava voimavaroja olla tuki ja turva lapsille ja auttaa perhettä sopeutumaan.
Anna aikaa ja rauhaa
Henkäisin syvään. Sitten olimmekin lomalla aina jouluun saakka. Pelasimme korttia puutarhassa pimenevässä syysillassa vielä marraskuussa ja söimme jäätelöä, nautimme elämästä.
Pikkuhiljaa koulusta tuli viestiä ensimmäistä kertaa viittaavasta esikoululaisesta ja ensimmäistä esitystään pitävästä vitosluokkalaisesta. Nuorempi opetteli sopivat sanat ja käsimerkit, joilla voisi kertoa luokkakavereille, että hänen suomalaiselle tyypillinen henkilökohtainen tilansa on vähän suurempi kuin mihin he ovat tottuneet.
Kaksi vuotta myöhemmin…
Kolmas, ja samalla viimeinen, vuosi Prahassa käynnistyi 19.8. ja nautimme varmasti täysin rinnoin soljuvasta arjesta ja upeista maisemista ja pitkästä kesästä! Ja pikkuhiljaa katse kääntyy ensi vuoteen ja Suomeen paluuseen. Taas ovat hyvät neuvot ja vertaiskokemukset kalliit!
Kirjoittaja:
Mervi Koukka